Ensimmäinen adventti

Hyvää adventtia itse kullekin säädylle! Täällä Bangladeshissa adventti on sujunut ainakin minun osaltani rauhallisissa merkeissä. Täksi päiväksi ei ollut mitään ohjelmaa, joten olen laiskotellut täällä guest housessa. Luin aamulla adventin evankeliumin ja lauloin itsekseni Hoosiannan. Nyt olen kuulostellut joululauluja Youtubesta ja voisin ehkä tehdä jopa jotain epätoivoista, että saisin joulutorttuja syödäkseni. Täällä ollessa kaikki simppelitkin Suomi-herkut maistuisi kyllä mainioilta, mutta muutama viikko täytyy vielä odotella.

Eilen olin käymässä Saidpurissa, noin tunnin ajomatkan päässä täältä Rangpurista. Vierailin RDRS:n ylläpitämässä prostituoitujen keskuksessa, joka oli kyllä tosi mielenkiintoinen paikka! Avointen ovien keskus, minne pääasiassa kadulla elävät prostituoidut saavat tulla lepäämään, peseytymään ja laittamaan ruokaa. Lisäksi RDRS:n puolesta paikalla on sairaanhoitaja, joka tekee perustutkimuksia ja antaa tarvittaessa ilmaisia lääkkeitä. Joka päivä on parin tunnin mittainen "peruskoulu", missä opetellaan lukemista, kirjoittamista ja laskemista ja sen lisäksi viikottain on niin sanottu ryhmäpalaveri, johon naiset kokoontuvat keskustelemaan ongelmista, joita ovat kohdanneet ja yhdessä mietitään, mistä voitaisiin löytää ratkaisuja näihin asioihin. Työntekijät antavat tietoa seksuaaliterveydestä ja HIV:n ehkäisystä. Prostituoitujen naisten lapsille pidetään joka päivä myös esikoulua ja he ovat myös oikeutettuja sairaanhoitajan palveluihin. Harmi, että toiminta on projektiluontoista. Keskuksen toiminta nimittäin loppuu tämän vuoden lopussa. Tuon tyyppisille paikoille olisi kyllä enemmänkin tarvetta täällä.

Mutta hei, viimeinen viikko Bangladeshissa! Perjantaina lähden Dhakaan ja sieltä sitten parin päivän kuluttua Intiaan. Vielä kun vältyttäisiin Finnairin lentoemäntien lakkoilulta, niin loma voisi alkaa...

Hiljaiseloa.

Aiemmissa blogipäivityksissä on ollut aina jotain jännää kerrottavaa, mutta nyt ei tämän viikon päivitykseen taida mitään jännityskertomuksia tulla. Tulimme vajaa viikko sitten Kurigramista takaisin Rangpuriin ja tämä viikko on mennyt pitkälti löhöillessä. Muslimit viettivät yhtä vuoden suurinta uskonnollista juhlaa Eid-ul-Azhaa ja kaikki olivat vapaalla. Me vietimme aikaamme täällä guest housessa lueskellen, tv:tä katsellen ja ihan vähän tuli koulutehtäviäkin tehtyä. Vakaa aikomus on edelleen valmistua maaliskuussa, joten siinä mielessä niitä koulutehtäviä on ihan hyvä väsäilläkin!

Ainoa inhottava asia viime viikon aikana oli keskiviikon Eid-pyhä ja siihen liittyvät traditiot. Muslimien perinteisiin kuuluu, että jokaiseen perheeseen ostetaan rahatilanteesta riippuen lehmä tai vuohi, joka sitten teurastetaan ja syödään. Teurastus liittyy siis jotenkin siihen, että ilmeisesti eläimen henki uhrataan Allahille, tai jotain. En tiedä, miten se kuvio menee, joten älkää ottako puheitani todesta! Noh, se teuratusaika oli tosiaan keskiviikkoaamupäivällä ja kenenpä muunkaan piti sitä sitten ängetä katsomaan kuin minun. Katselin täältä meidän katolta noin puoli tuntia sitä hommaa ja sitten riitti. Aika ällöttävää, mutta ei musta silti vielä kasvissyöjää tullut valitettavasti. Tykkään ihan liikaa kunnon pihvistä, tai ihan vain jauhelihastakin. Onneksi Suomessa teurastamoilla taitaa ainakin lehmien kohdalla olla vähän vähemmän kärsimystä aiheuttavat menetelmät käytössä.

Mutta kaksi viikkoa jäljellä Bangladeshissa! Sen jälkeen starttaa lentokone kohti Intiaa ja Goan hiekkarantoja. Ehkä siellä saan sitten nahkani poltettua, kun täällä ei ole auringolla ollut mitään vaikutusta, vaikken ole edes mitään rasvoja käyttänyt :) .

Seikkailemassa

Selailin tuossa edellisiä tekstejäni ja huomasin yhden, jossa otsikkona oli "Sivistyksen ulkopuolella". Nyt jo melkein hymyilyttää. Täytyy myöntää, että vielä neljä päivää sitten, en tiennyt mitään siitä, mitä on olla todella sivistyksen ulkopuolella. Meille ilmoitettiin lauantaiaamuna yhtäkkiä, että pistäkäähän kampetta kasaan sen verran, että selviätte muutaman päivän reissussa, lähtö puolen tunnin kuluttua. Teimme siis kolmen päivän reissun ja vierailimme todellisessa puskassa. Virallisesti sitä kai kutsutaan char-alueeksi, mutta kun en oikein tiedä, miten char suomennetaan niin kutsun sitä puskaksi. Oikeasti kyse on siis Brahmaputra-joen suistoalueen hiekkasärkistä. Monsuuniaikaan vesi nousee niin korkealle, että suurin osa särkistä ja niillä sijaitsevista taloista peittyy veden alle, mutta tällä hetkellä vesi on matalalla ja hiekkaa muokataan ja siinä viljellään riisiä (yllättäen riisiä!).

Täältä Kurigramista ajelimme aamulla ensin autolla tunnin verran satamaan, josta jatkoimme matkaa paatilla kohti Chilmaria. Brahmaputra on paikoitellen yli 25km leveä joki ja sitä ei ihan hetkessä ylitetäkään. Ensimmäinen paattimatka kesti reilun tunnin ja vastarannalta kävelimme vielä reilun puolituntia ensimmäiseen majapaikkaan. Olen elämäni aikana nukkunut aika hirveissäkin paikoissa ja ankeissa olosuhteissa, mutta tämä vei kyllä voiton kaikista. Olkikatto, peltiseinät ja betonilattia, torakoita ja hiiriä. Voitte uskoa, että montaa tuntia en sen yön aikana nukkunut. Koko saarelta ei yllättäen löytynyt sähköjä ja kännykän signaalikin oli vähän niin ja näin. Noh, sähköttömyyteenhän täällä on jo melkein totuttukin. Valoa saatiin sentään illalla, kun aurinkopaneelilla toimivat lamput oli ladattu päivän aikana täyteen. Minun huoneen lampussa ei tosin ollut katkaisijaa ollenkaan, joten se oli päällä koko yön, mikä oli silti ehkä ihan hyväkin. Sain aina välillä tarkastaa, ettei torakka kiipeile hyttysverkkoa pitkin aikomuksena hyökätä sänkyyni.

Hyvin nukutun yön jälkeen olikin sitten mukava startata uuteen päivään. Kiersimme kävellen ympäri saarta pieniä hiekkapolkuja pitkin ja vierailimme mm. paikallisessa koulussa. Me suomalaiset hikoilimme kuin pienet porsaat, mutta paikalliset ihmiset olivat ihmeissään, kun kysyimme, eikö heillä ole kuuma. Nyt on täällä kuulemma syksy ja talvi tekee tuloaan, joten ilmat ovat viilenneet. Kumma juttu vain, että meistä yksikään ei ole moista huomannut. Iltapäivällä jätimme taaksemme Chilmarin ja kyseisellä saarella asuvat 15 000 ihmistä ja strattasimme paatilla kohti Rowmaria. Tuo parin tunnin paattimatka oli kyllä yksi ikimuistoisimmista. Ajelimme pikkuhiljaa pitkin Brahmaputraa, ympärillä pelkkää vettä, hiekkasärkkiä ja yksittäisiä taloja siellä täällä. Samalla aurinko laski pikkuhiljaa ja lopulta perille päästessämme oli jo täyspimeys ja kirkas tähtitaivas. Sillä hetkellä kävi mielessä, että tällaista tuskin tulen toista kertaa elämässäni kokemaan.

Rowmarin majapaikka oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi nukkumisen kannalta. Ympärillä oli kiviseinät ja hanasta tuli juokseva vesi. Myös vessanpytty löytyi, mutta huuhtelu siinä ei toiminut, joten käyttöaste oli melko vähäinen. Rowmarissa vietetyn yön jälkeen kiertelimme sen alueen paikkoja ja lounaan jälkeen lähdimme paluu matkalle kohti Kurigramia. Edessä oli jälleen paattimatka, joka tällä kertaa kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Illalla perille saapuivat kolme väsynyttä ja haisevaa tyttöä, jotka olivat maailman onnellisimpia saadessaan iltaruuaksi riisin sijasta nuudeleita ja kaiken päälle vielä jälkkäriksi vaniljajäätelöä. Lämpöisen suihkun ja hyvän ruuan jälkeen kyllä nukutti makeasti.

Toivossa on muuten hyvä elää! Haaveilen nyt jo siitä päivästä, kun palaamme takaisin Kotisuomeen. Sauna, pizzaa, maitoa, jäätelöä ja oma sänky ilman ilmastointilaitteen hurinaa. Maailman ihanin elämä!