Seikkailemassa

Selailin tuossa edellisiä tekstejäni ja huomasin yhden, jossa otsikkona oli "Sivistyksen ulkopuolella". Nyt jo melkein hymyilyttää. Täytyy myöntää, että vielä neljä päivää sitten, en tiennyt mitään siitä, mitä on olla todella sivistyksen ulkopuolella. Meille ilmoitettiin lauantaiaamuna yhtäkkiä, että pistäkäähän kampetta kasaan sen verran, että selviätte muutaman päivän reissussa, lähtö puolen tunnin kuluttua. Teimme siis kolmen päivän reissun ja vierailimme todellisessa puskassa. Virallisesti sitä kai kutsutaan char-alueeksi, mutta kun en oikein tiedä, miten char suomennetaan niin kutsun sitä puskaksi. Oikeasti kyse on siis Brahmaputra-joen suistoalueen hiekkasärkistä. Monsuuniaikaan vesi nousee niin korkealle, että suurin osa särkistä ja niillä sijaitsevista taloista peittyy veden alle, mutta tällä hetkellä vesi on matalalla ja hiekkaa muokataan ja siinä viljellään riisiä (yllättäen riisiä!).

Täältä Kurigramista ajelimme aamulla ensin autolla tunnin verran satamaan, josta jatkoimme matkaa paatilla kohti Chilmaria. Brahmaputra on paikoitellen yli 25km leveä joki ja sitä ei ihan hetkessä ylitetäkään. Ensimmäinen paattimatka kesti reilun tunnin ja vastarannalta kävelimme vielä reilun puolituntia ensimmäiseen majapaikkaan. Olen elämäni aikana nukkunut aika hirveissäkin paikoissa ja ankeissa olosuhteissa, mutta tämä vei kyllä voiton kaikista. Olkikatto, peltiseinät ja betonilattia, torakoita ja hiiriä. Voitte uskoa, että montaa tuntia en sen yön aikana nukkunut. Koko saarelta ei yllättäen löytynyt sähköjä ja kännykän signaalikin oli vähän niin ja näin. Noh, sähköttömyyteenhän täällä on jo melkein totuttukin. Valoa saatiin sentään illalla, kun aurinkopaneelilla toimivat lamput oli ladattu päivän aikana täyteen. Minun huoneen lampussa ei tosin ollut katkaisijaa ollenkaan, joten se oli päällä koko yön, mikä oli silti ehkä ihan hyväkin. Sain aina välillä tarkastaa, ettei torakka kiipeile hyttysverkkoa pitkin aikomuksena hyökätä sänkyyni.

Hyvin nukutun yön jälkeen olikin sitten mukava startata uuteen päivään. Kiersimme kävellen ympäri saarta pieniä hiekkapolkuja pitkin ja vierailimme mm. paikallisessa koulussa. Me suomalaiset hikoilimme kuin pienet porsaat, mutta paikalliset ihmiset olivat ihmeissään, kun kysyimme, eikö heillä ole kuuma. Nyt on täällä kuulemma syksy ja talvi tekee tuloaan, joten ilmat ovat viilenneet. Kumma juttu vain, että meistä yksikään ei ole moista huomannut. Iltapäivällä jätimme taaksemme Chilmarin ja kyseisellä saarella asuvat 15 000 ihmistä ja strattasimme paatilla kohti Rowmaria. Tuo parin tunnin paattimatka oli kyllä yksi ikimuistoisimmista. Ajelimme pikkuhiljaa pitkin Brahmaputraa, ympärillä pelkkää vettä, hiekkasärkkiä ja yksittäisiä taloja siellä täällä. Samalla aurinko laski pikkuhiljaa ja lopulta perille päästessämme oli jo täyspimeys ja kirkas tähtitaivas. Sillä hetkellä kävi mielessä, että tällaista tuskin tulen toista kertaa elämässäni kokemaan.

Rowmarin majapaikka oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi nukkumisen kannalta. Ympärillä oli kiviseinät ja hanasta tuli juokseva vesi. Myös vessanpytty löytyi, mutta huuhtelu siinä ei toiminut, joten käyttöaste oli melko vähäinen. Rowmarissa vietetyn yön jälkeen kiertelimme sen alueen paikkoja ja lounaan jälkeen lähdimme paluu matkalle kohti Kurigramia. Edessä oli jälleen paattimatka, joka tällä kertaa kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Illalla perille saapuivat kolme väsynyttä ja haisevaa tyttöä, jotka olivat maailman onnellisimpia saadessaan iltaruuaksi riisin sijasta nuudeleita ja kaiken päälle vielä jälkkäriksi vaniljajäätelöä. Lämpöisen suihkun ja hyvän ruuan jälkeen kyllä nukutti makeasti.

Toivossa on muuten hyvä elää! Haaveilen nyt jo siitä päivästä, kun palaamme takaisin Kotisuomeen. Sauna, pizzaa, maitoa, jäätelöä ja oma sänky ilman ilmastointilaitteen hurinaa. Maailman ihanin elämä!